Voiton maksimointi: riistoa vai eettistä arvon tuottamista?

On yleinen olettamus, että on loogisesti mahdotonta maksimoida voittoa eettisesti. Liikeyritykset – erityisesti niiden johtajat ja omistajat – eivät voi olla eettisiä, koska ne toimivat itsekkäästi eli pyrkivät maksimoimaan voittoaan. Monet näin ajattelevat uskovat (vaikka eivät olisikaan lukeneet Marxia), että oman edun tavoittelu on pahasta ja voiton maksimointi on mahdollista vain moraalittomalla toisten riistämisellä: yritykset myyvät huonoja tai viallisia tuotteita asiakkailleen, pelailevat kasinopeleja osakkeenomistajien kustannuksella, ja maksavat nälkäpalkkaa surkeissa oloissa raataville työntekijöilleen. Mutta ne, jotka uskovat itsekkyyden moraalittomuuteen ja myyttiin pahoista riistäjäyrityksistä, ovat väärässä.

Yleinen väärinkäsitys itsekkyydestä ja yritystoiminnan eettisyydesta ei ole yllättävä. Filosofit, Marx mukaan lukien, ovat kautta aikojen opettaneet, että itsekkyys eli oman edun tavoittelu on epäeettistä, ja altruismi – itsensä uhraaminen toisten hyväksi – on ainoa oikea moraalikoodi. Jos altruismia puoltavia filosofeja on uskominen, yritystoiminta ei voi olla eettistä, koska se perustuu kilpailuun ja oman edun tavoitteluun. Mitä neuvoja altruismilla on tarjota liike-elämälle? Unohda voiton tavoittelu ja keskity palvelemaan kaikkia sidosryhmiä ja etenkin niitä, jotka ovat eniten avun tarpeessa.

Jotkut yritysihmiset koettavat seurata altruismin ohjeita ja päätyvät kompromissiin: voiton tavoittelua vuorotellen sidosryhmille uhrautumisen kanssa. Tällainen kompromissi ei ikävä kyllä auta selviämään kilpailussa parhaiden mahdollisten tuotteiden ja palveluiden tuottamisessa pienimmillä mahdollisilla kustannuksilla (se vaatii innovatiivisuutta ja tuottavuutta), ja monet yritykset tyytyvät PR:ään varsinaisen uhrautumisen sijasta – lähes kaikkien vuosikertomuksista löytyy yhteiskuntavastuuta hehkuttava osuus liikevoiton vastapainoksi (tai sen sijaan).

Jotkut torjuvat altruismin tyystin ja valitsevat sen vastakohdan eli ns. kyynisen ”egoismin”. Tämän valinnan logiikka on, että koska itsensä uhraaminen johtaa lopulta konkurssiin, ainoa vaihtoehto on uhrata muut itselleen heitä hyväksikäyttämällä, mitään keinoja kaihtamatta (kunhan ei vain jää kiinni). Kyyninen ”egoismi”, joka ei kaihda toisten hyväksikäyttöä ja heidän oikeuksiensa loukkaamista, ei siis ole oman eikä kenenkään muun edun mukaista eikä siis oikeasti egoismia. Tilapäinen, lyhytaikainen taloudellinen hyöty pitkän tähtäimen menestymisen ja maineen kustannuksella ei ole oman edun mukaisia, kuten esimerkiksi jokainen pyramidisijoitushanketta yrittänyt, Charles Ponzista Bernie Madoffiin, on aina lopulta tullut kokemaan.

Niille, jotka haluavat maksimoida voittoa eettisesti on olemassa kolmas ohjenuora altruismin ja kyynisen ”egoismin” sijasta: rationaalinen egoismi. Egoismi on moraalikoodi, joka kannustaa oman edun – liike-elämässä siis pitkän tähtäimen voiton – tavoitteluun muiden oikeuksia loukkaamatta. Ihmiset – ja liikeyritykset – selviävät hengissä ja kukoistavat ainoastaan arvoja tavoittelemalla ja saavuttamalla eivät uhraamalla niitä muille.

Altruismin periaatetta seuraavan on kysyttävä itseltään: ”Tarvitseeko joku muu tätä enemmän kuin minä?” Jos vastaus on ”kyllä”, hänen on luovuttava tavoittelemastaan arvosta – ruoasta, vaatteista, asunnosta, työpaikasta, ylellisyyksistä puhumattakaan – tai asiakkaista, pätevistä työntekijöistä, tehokkaista laitteista ja voitosta. Periaatteellinen arvojen uhraaminen toisten hyväksi voi johtaa vain yhteen lopputulokseen: yksilön kuolemaan tai yrityksen konkurssiin. (Kuuluisa altruismin puoltaja John Stuart Mill ymmärsi tämän ja ehdottikin, että otamme vain välttämättömimmän selvitäksemme hengissä ja saadaksemme voimia jatkaa muiden palvelua.)

Egoismi on altruismin vastakohta: elämänmyönteinen moraalikoodi, jonka tarkoitus on opastaa yksilöitä ja yrityksiä arvojensa saavuttamisessa pitkällä tähtäimellä, koko elämän tai yrityksen elinkaaren ajan. Arvojen, kuten voiton maksimoinnin, saavuttaminen on mahdollista seuraamalla egoismin perusperiaatteita: rationaalisuus (päätosten teko tosiasioiden eikä toiveajattelun perusteella), itsenäisyys (eikä toisten sokea seuraaminen), periaatteellisuus (engl. ”integrity”), rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tuotteliaisuus ja ylpeys (parhaansa tekeminen kaikessa, mihin ryhtyy). Egoismin periaatteiden mukaista on myös toisten oikeuksien kunnioittaminen, joka sulkee pois petoksen sekä kaikki aloitteet fyysisen vallan (kuten varkaus, toisen omaisuuden vaurioittaminen tai tuhoaminen) käyttöön. Vapaaehtoinen hyväntekeväisyys on jokaisen oma valinta mutta ei eettinen velvollisuus.

Onko egoismin mukaan toimivia yrityksiä olemassa vai ovatko useimmat yritykset kyynisiä toisten hyväksikäyttäjiä? Kyllä ja ei. Jos liike-elämä perustuisi kyyniseen hyväksikäyttöön ja enemmistö yrityksiä toimisi sen mukaisesti, koko järjestelmä luhistuisi omaan mahdottomuuteensa – hyväksikäytettävistä tulisi ennen pitkään pula. Useimmat yritykset haluavat toimia eettisesti ja maksimoida voittoa (onneksi meille kaikille, jotka hyödymme niiden toimminasta joko asiakkaina, työntekijöinä, sijoittajina tai kuluttajina). Mutta etiikassa on aina kyse valinnasta, ja koska ihmisen luontoon kuuluu erehtyväisyys, on mahdollista, että yritys (siis sen työntekijät ja johtajat) seuraa egoismin periaatteita mutta ei systemaattisesti, hairahtuen tosiasioiden tunnistamisesta tai rehellisyydesta pragmatismin nimissä. Tämä näkyy pitkän aikavälin tuloksellisuudessa: ne yritykset, jotka toimivat egoismin periaatteiden mukaan menestyvät parhaiten.

Yksi innoittava esimerkki erittäin hyvin menestyvästä, eettisesti toimivasta, kilpailijoistaan erottuvasta yrityksestä on amerikkalainen pankki, Fortune 500-yritys BB&T. BB&T:n johto on valinnut egoismin – koska se on ainoa moraalikoodi, joka mahdollistaa eettiseen pitkän tähtäimen voiton maksimoinnin.