Avoin kirje kaikille valtiojohtoisille

Hyvät valtiojohtoiset,

Tiedän kyllä. Vastustatte jo nyt kirjettäni. Ette pidä luokittelusta ”valtiojohtoinen”. Ette pidä itseänne valtion palvojina, vaan sen sijaan haluatte vain auttaa ihmisiä ja valtio toimii vain parhaaksi katsomananne keinona arvokkaiden tavoitteiden saavuttamisessa. ”Valtiojohtoinen” on mielestänne merkityksellä ladattu termi – halventava ilmaisu, joka vihjaa enemmän kuin olette valmis julkisesti myöntämään.

Odotetaan ja katsotaan miltä tämä termi vaikuttaa, kun olette lukeneet koko kirjeeni ja vastanneet siinä esitettyihin kysymyksiin. Jos epäilette onko tämä kirje suunnattu teille, selvennän vielä kenelle olen kirjoittamassa. Jos olette niiden monien joukossa, jotka viettävät suurimman osan ajastaan ja energiastaan kannattaen ehdotuksia valtion toiminnan laajentamisen puolesta, ja vain vähän tai ei lainkaan aikaa suositellen valtion vallan vähentämistä, tämä kirje on todellakin löytänyt kohteensa.

Te keksitte ovelasti aina uusia ohjelmia valtiolle, joilla se voisi tehdä sitä tai tätä, keskittyä tähän kysymykseen tai ratkaista tuon ongelma, tai täyttää jonkin tarpeen. Saatte meidät valtioon rajallisesti uskovat ihmiset takertumaan ehdottamienne ohjelmien yksityiskohtiin ja pohtimaan, miten ne todennäköisesti toimisivat (tai eivät toimisi), ja kun pähkäilemme näiden teknisten seikkojen parissa toisin kuin te yleensä, nimitätte meitä sydämettömiksi numeroiden pyörittelijöiksi, jotka eivät välitä ihmisistä.

Välillä me kaikki juutumme yksityiskohtiin siinä määrin, että jätämme kokonaiskuvan huomiotta. Ehdotan, että otamme askeleen taaksepäin. Laittakaapa siis loputon lista valtion tehtävistä sivuun ja keskittykää asiaan kokonaisuudessaan. Tarvitsen harkittuja vastauksia kysymyksiin, joita ette ehkä ole koskaan paljoakaan ajatelleet, koska olette olleet liian sidottuja ”päivän agendaan”.

1900-luvun alussa USA:n valtio kaikilla tasoillaan verotti noin viisi prosenttia ansiotuloista. Sata vuotta myöhemmin se ottaa neljäkymmentä prosenttia, kahdeksankertaisesti enemmän. Ensimmäiset kysymykseni teille ovat siis seuraavat: Miksi tämä ei riitä? Kuinka paljon enemmän haluatte? Viisikymmentä prosenttia? Seitsemänkymmentä prosenttia? Kaiken? Missä määrin uskotte ihmisen olevan oikeutettu ansaitsemaansa tuloon?

Haluan yksityiskohtia. Kuten miljoonat eläkepäiviään suunnittelevat tai lastensa koulutusta harkitsevat kansalaiset, haluan tietää. Olen jo uhrannut suuren osan suunnitelmistani laskujenne maksamiseksi, mutta jos haluatte lisää, minun täytyy huomattavasti vähentää hyväntekeväisyyslahjoituksiani, harkinnanvaraisia menojani, pahan päivän säästöjäni, tulevia lomiani ja kenties muitakin arvokkaita asioita.

Tiedän, mitä ajattelette: ”Näin tässä taas kävi, sinä itsekäs yksilö. Me olemme kiinnostuneita kaikkien ihmisten tarpeista, ja sinua kiinnostaa vain oma pankkitilisi.”

Mutta kukakohan täällä on todella keskittynyt dollareihin ja sentteihin, te vai minä?

Mistä johtuu, että jos olen eri mieltä menetelmistänne, oletatte lähes aina, että vastustan päämääriänne? Haluan ihmisten syövän hyvin, elävän pitkän ja terveellisen elämän, saavan tarvitsemansa lääkkeet ja terveydenhuollon, jne. jne., aivan kuten tekin. Mielestäni on kuitenkin olemassa luovempia ja vapaaehtoisempia tapoja tämän toteuttamiseksi kuin Jussin ryöstäminen Jaakolle antamiseksi valtion pakottamisen kautta. Miksette osoittaisi luottamusta kanssakansalaisiin olettamalla, että he pystyvät ratkaisemaan ongelmia ilman teidän apuanne?

Emme ole tietämättömiä ja avuttomia, huolimatta monista heikosti suoriutuvista valtion kouluista ja siitä, että meidän täytyy selvitä lähes puolella ansaitsemastamme. Voisitte osoittaa meille hiukan arvostusta, kun olemme onnistuneet tekemään aika paljon 40 prosentin verotuksenne jälkeenkin – ruokkimaan, vaatettamaan ja asuttamaan enemmän ihmisiä korkeammalla tasolla kuin mikään muu sosialisoitu yhteiskunta on edes unelmoinut tekevänsä.

Mitä olette oppineet?

Tämä herättää sarjan asiaan liittyviä kysymyksiä siitä, miten näette valtion luonteen ja mitä olette oppineet, jos mitään, yhteisistä kokemuksistamme sen suhteen. Näen ideaalisen valtion sellaisena kuin Amerikan perustajat sen näkivät – oletetusti Washingtonin sanoman mukaan ”vaarallisena renkinä”, joka harjoittaa laillistettua valtaa yksilöiden vapauksien säilyttämiseksi. Sellaisena se on velvollinen estämään väkivaltaa ja petoksia sekä pitämään itsensä pienenä, rajallisena ja tehokkaana. Miten voitte tunnustaa uskollisuutta rauhaa ja väkivallattomuutta kohtaan, ja samalla vaatia uudelleenjakoa voimakeinoin?

Älkää vedotko demokratiaan, ellette ole valmiita selittämään, miksi valta – äänten enemmistön muodossa – oikeuttaa.  Haluan tietenkin kansalaisilla olevan sanavaltaa missä tahansa muodossa valtio esiintyykin, mutta toisin kuin teillä, minulla ei ole harhakuvitelmia, että jokainen valtion toimenpide olisi oikeutettu, jos sen poliittisia kannattajia on 50 prosenttia sekä lisäksi yksi niistä, jotka viitsivät ilmaantua äänestyskoppiin. Teidän täytyy tarjota enemmän, tai kerään kokoon enemmistöjoukon, joka tulee oikeutetusti vaatimaan, mitä sitten haluammekaan teiltä.

Miksi te valtiojohtoiset ette vaikuta koskaan oppivan mitään valtiosta? Näette lähes minkä tahansa markkinoiden puutteen syynä kasvattaa valtion valtaa, mutta harvemmin näette minkään valtion puutteen syynä vähentää sitä. Itse asiassa pohdin välillä, pystyttekö todella arvioimaan valtion puutteita lainkaan! Täytyykö meidän todellakin antaa teille tietosanakirja rikotuista lupauksista, epäonnistuneista ohjelmista ja tuhlatuista miljardeista saadaksemme huomionne? Tarvitseeko meidän luetella kaikki työväen toiveet, jotka eivät koskaan toteutuneet, hienot ohjelmat, jotka menivät pieleen tai ongelmat, jotka valtion piti korjata, mutta se onnistui vain hoitamaan niitä kalliisti hamaan ikuisuuteen?

Mistä muuten luulette vaurauden alunperin tulevan? Tiedän, että keräilette sitä mielellänne ja pesette sitä byrokratioiden kautta – ”syöttämällä varpusia hevosilta tippuvien murusten kautta”, kuten isoisäni kerran sanoi – mutta kertokaahan minulle rehellisesti, miten uskotte sen alunperin syntyvän. Uskallatte kyllä sanoa sen: yksityisen yritteliäisyyden kautta.

Tiedän kyllä, että olen kysynyt tässä paljon kaikenlaista. Mutta teidän täytyy ymmärtää, että pyydätte paljon lisää verta, hikeä, kyyneleitä ja omaisuutta meiltä muilta joka kerta kun lisäätte valtion toimia keventämättä aiempia. Jos yksikään esittämistäni kysymyksistä saa teidät pohtimaan uudelleen lähtökohtianne ja asettamaan jonkinlaisia rajoitteita valtiolle, niin ehkä valtiojohtoisuuden leima ei pädekään teihin. Siinä tapauksessa voitte innolla omistaa yhä enemmän energiaanne ongelmien ratkaisemiseen niistä puhumisen sijaan ja ihmisten vapauttamiseen heidän orjuuttamisensa sijasta.

Ystävällisesti,

Lawrence W. Reed

Tämä artikkeli ilmestyi alunperin Freeman-julkaisussa joulukuussa 2000.