Vapauden uusi uhka

Hyvinvointivaltiollisessa ajattelussa on siirrytty julkisista palveluista julkiseen sääntelyyn. Kysymys on hyvin merkittävästä muutoksesta julkisessa toiminnassa. Kysymys on järjestelmätason muutoksesta, joka on ollut käynnissä jo usean vuoden ajan. Muutoksen syvälliset vaikutukset yhteiskuntaelämässä ovat jääneet lähes tyystin huomiotta.

Muutos tarkoittaa, että valtio on ryhtynyt tuottamaan hyvinvointia sääntelyn avulla. Valtiolle sääntely on taloudellisesti tehokasta, koska pykälien hyötyjä ja kustannuksia on vaikeaa, jopa mahdotonta budjetoida puhumattakaan siitä, että niistä voitaisiin tehdä kerran vuodessa asiallinen tilinpäätös. Lainsäätäjille pykälät tuottavat hyötyjä vaivattomammin kuin palveluiden kehittäminen. Pykälien säätäminen ei vaadi rahaa samalla tavoin kuin uusien tai lisättyjen palveluvelvollisuuksien määrääminen.

Kansalaisille pykälät ovat mieluisia, koska ne tarjoavat oikeuksia velvollisuuksien sijasta. Heille oikeudet ovat huomattavasti merkittävämpiä kuin sääntelyn mahdolliset kielteiset vaikutukset. Kuitenkin juuri sääntelyn ei-toivotut vaikutukset ovat alue, johon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Alexis de Tocqueville näki noin kaksisataa vuotta sitten laajenevan ja syvenevän sääntelyn vaarat. Hänen mukaansa sääntelyä kasvattamalla julkinen valta kerää itselleen lisää valtaa, joka aikaa myöten huomaamatta ”pusertaa, veltostuttaa, näännyttää ja turruttaa kansan”. de Tocquevillelle sääntelyssä on kysymys uudenlaisesta orjuudesta.

Friedrich A. Hayek kirjoitti kirjansa Tie orjuuteen varoittaakseen englantilaisia sellaisesta politiikasta, joka voisi toteuttaa Saksan kohtalon heidän maassaan. Toisen maailmansodan jälkeen Englanti oli jo pitkällä tällä tiellä, sillä maassa tarvittiin erityisiä virastoja ohjaamaan kansalaisia sääntelyviidakon läpi. Ihmisten elämä oli huolestuttavasti riippuvainen julkisesta sääntelystä.

Viimeisimmässä Axess -lehdessä (4/2012) haastatellaan saksalaista ajattelijaa ja kirjailijaa Hans Magnus Enzensbergeriä, joka tuo esille de Tocquevillen ja Hayekin havaitseman vaaran julkisen sääntelyn tuomasta uudesta uhasta. Tätä uhkaa voidaan luonnehtia yksilöiden moraalia ja arkipäivää säänteleväksi uudeksi paternalismiksi.

Enzensbergerin mukaan uhan mittakaava on vain alkuperäistä huomattavasti suurempi. Miksi? Kysymys on siitä, että Euroopan Unioni on alkanut toimia kansallisten hallitusten tavoin laajentamalla byrokraattista sääntelyä ja valvontaa tavalla, joka on sovittamattomassa ristiriidassa eurooppalaisen pluralismin, monimuotoisuuden ja yksilön vapauden kanssa.

Näissä oloissa, joissa valtaosa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista kilpailee kyvyllä tuottaa ideoita uudeksi sääntelyksi ja viisaudella ohjata taloudellista elämää, tarvitaan Libera -säätiötä. Sen tehtävänä on muistuttaa kansalaisia julkisen sääntelyn henkistä ja taloudellista elämää kuihduttavista vaikutuksista ja osoittaa tie takaisin kohti vapaata yhteiskuntaa.

Tämä ei ole helppo tehtävä. Se vaatii rohkeutta asettua yleistä mielipidettä vastaan. Se vaatii näkemyksellisyyttä tuoda esille omia vaihtoehtoja. Se vaatii kykyä sietää tahatonta ja tahallista väärinymmärrystä ja vääristelyä.

Suomalaisen yhteiskunnan tila ja tulevaisuuden näkymät tekevät Libera -säätiöstä välttämättömän ja hyödyllisen.