Murhenäytelmä kehkeytyy, kun keskeiset toimijat omien tekojensa johdattamina ajautuvat kohti katastrofia. He ovat harhojensa, heikkouksiensa ja hyveidensäkin sokaisemia, eivätkä näe lähestyvää turmiota. Tapahtumien vääjäämätön kulku saattaa sivustakatsojan mielessä muodostua syvästi opettavaiseksi kokemukseksi.
Kokemus on vähemmän kohottava, kun demokraattisen maan kansalaiset panevat päänsä pensaaseen ja kieltäytyvät havaitsemasta edessään ammottavaa kuilua. Kollektiivinen itsepetos on tuttu ilmiö historian saatossa. Totalitääriset ideologiat – kommunismi ja fasismi – tulivat edeltävälle sukupolvelle liiankin tutuiksi. Demokratiat ovat nyt sortumassa ikiomaan itsepetokseensa.
Hyvinvointivaltio on kaikkia läntisiä demokratioita vaivaava kulkutauti, joka on tuhoamassa Euroopan talouden ja tartuttamassa myös Yhdysvaltoja. Siellä käydään parhaillaan kovaa poliittista vääntöä maan tulevasta suuntauksesta. Nyt kansa, tai ainakin sen veroja maksava osa, on kapinoimassa leväperäistä rahanjakoa vastaan.
Nuorilta viedään tulevaisuus
Ensimmäinen kirjoittajamme on Tom Palmer, hyvinvointivaltion tulisieluinen arvostelija. Hän on kirjoittanut: ”Tänä päivänä nuoria ihmisiä ryöstetään. Heiltä viedään heidän oikeutensa, vapautensa, arvokkuutensa ja tulevaisuutensa. Kuka on syypää? Oma sukupolveni ja edeltäjämme. He joko loivat tai eivät ainakaan pysäyttäneet sitä ylikansallista, varkautta, rappiota, manipulaatiota ja sosiaalista määräilyä edustavaa koneistoa, jota kutsumme hyvinvointivaltioksi.”
Aika rajusti tempaistu amerikkalaiseltakin. Kirjoituksessaan Palmer perustelee kovia väitteitään. Hyvinvointiyhteiskunnassa valtaosa tulonmuodostuksesta siirtyy tavalla tai toisella yhteiskäyttöön. Kenelläkään ei ole lopullista vastuuta näiden valtavien resurssien ohjaamisesta, vaan niistä käydään jatkuvaa poliittista taistelua. Pahimmillaan tilanne muistuttaa korppikotkien raatelua haaskan kimpussa.
Palmer näkee tässä yhteisomistuksen murhenäytelmän (tragedy of the commons). Se toteutuu yhteisomistuksen seurauksena, kun suuri joukko edunsaajia hyödyntää esimerkiksi yhteisiä kalavesiä tai metsä- ja laidunmaita. Jokainen pyrkii hyötymään maksimaalisesti niin kauan kuin saalista, puuta tai ruohoa riittää, mutta kukaan ei omista, hoida eikä huolehdi yhteistä omaisuutta. Lopputuloksena on ryöstöviljely, taloudellinen romahdus ja yleinen kurjuus.
Italia ja Kreikka
Piercamillo Falasca selvittää, miten Italia on sortunut nykyhetken velkakriisiin. Sodan jälkeen koettiin Italiassa Suomen kaltainen talousihme. Sodan tuhot korjattiin ja elintaso nousi kohisten. 1960-luvun alussa ryhdyttiin rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Ammattiliittojen valta kasvoi, julkinen lainanotto käynnistyi ja inflaatio kiihtyi.
Liiran toistuvat devalvaatiot pitivät yllä kilpailukykyä, mutta julkinen velkataakka kasvoi kasvamistaan. Euron käyttöönoton jälkeen sama meno jatkui, kunnes velkakupla puhkesi. Nyt on tullut vyön kiristämisen aika – tavalla tai toisella. Kovin myöhään on taloustalkoot aloitettu.
Aristides Hatzis toteaa, että Kreikan talous oli kunnossa, kun maa liittyi Euroopan Unioniin 1981. Julkinen velka oli 28 % BKT:stä, budjetin alijäämä oli 3 % ja työttömyys 2–3 %. Sitten alkoi alamäki. Johtava vasemmistopuolue (PASOK) lähti populistisella ohjelmalla rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Keskustaoikeisto (ND) liittyi kilpalaulantaan, ja siitä tuli PASOK:n huono kopio. Vallassa ollessaan ND:kin kansallisti pankkeja ja yrityksiä.
Kreikka on kaivanut itsensä syvään velkakuoppaan. Hyvinvointivaltion ylilyöntien ohella maata vaivaavat korruptio, byrokratia ja ennen kaikkea olematon kansalaiskunto. Nousu voi toteutua vain suursiivouksella, joka palauttaa vastuun yksityisille kansalaisille ja samalla tekee tilaa yrittäjille ja talouden kasvulle. Ainoa lohtu on, että moraalipääoma yleensä nousee kärsimysten kautta.
Koko Eurooppa on vaaravyöhykkeessä
Kreikan vararikko toimi kautta Euroopan varhaisena hälytyskellona nykymenon kestämättömyydestä. Sen jälkeen velkakriisistä tai sen uhasta on tullut pikemminkin sääntö kuin poikkeus EU-maiden piirissä. Koko maanosamme talous on vaakalaudalla. Ylivelkaantuneiden maiden ”pelastaminen” olisi paha virhe. Jokaisen valtion tulee oppia virheistään ja kantaa täysi vastuu omasta taloudestaan. Muuten emme pääse irti itsepetoksen noidankehästä.
Monet velkaiset maat, Espanja etunenässä, ovat tositarkoituksella ryhtyneet purkamaan taloutta kuristavia rakenteita. Viro ja muut Baltian maat ovat osoittaneet, että kilpailukyky voidaan palauttaa ja julkiset menot saada kurin päättäväisin toimin. Kaikki EU-jäsenmaat joutuvat ennemmin tai myöhemmin ryhtymään vastaaviin uudistuksiin. Suomenkin on pikaisesti ryhdyttävä tuumasta toimeen, muuten edessä on mieron tie.
Urakka ei ole ylivoimainen. Sveitsi on hyvä esimerkki maasta, joka tarkalla taloudenpidollaan saattaa EU-jäsenet häpeään. Singapore ylläpitää hyvätasoisia sosiaali- ja terveyspalveluita, vaikka verotus vie vain 20 % kansantulosta. Tarvitaan ”ainoastaan” poliittista tahtoa. Sen muodostumisen edellytyksenä on, että kansalaiset havahtuvat uhkaavaan vaaraan – ennen kuin on liian myöhäistä.
Euroopan piilevä voimavara on maiden väliset eroavuudet, mikä tarjoaa oivan lähtökohdan eri yhteiskuntien väliselle rakentavalle kilpailulle. Tällöin paljastuvat poliittiset petokset ja itsepetokset, mikä puolestaan mahdollistaa jatkuvan oppimisen. Yhteinen valuutta luo pelikentän, jolla voidaan turvallisesti kilvoitella poliittis-taloudellisesta paremmuudesta. Euro voi tässä toimia kultakannan kaltaisena lahjomattomana erotuomarina.
Artikkeli on Hyvinvointivaltion murhenäytelmä – kansalaisten itsepetos -raportin esipuhe.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
