Avoin kirje Antti Rinteelle

Parahin Antti, olet kovasti mukana SDP:n puheenjohtajakisassa. Kirjoitushetkellä voisi jopa väittää sinun kaartavan loppusuoralle piikkipaikalta. Se on vähintäänkin erikoista puolueessa, jossa istuvaa puheenjohtajaa ei haasteta kuin poikkeusoloissa. No, semmoisessa kyllä elämmekin. Taloudellinen ahdinkomme todennäköisesti syvenee 2020-luvun puoliväliin. Sen jälkeen ns. luonnollinen karsinta helpottaa tilannetta, kun suurimmat ikäluokat alkavat poistua keskuudestamme. Siihen saakka julkisen sektorin koko, ja tuska, eivät ainakaan absoluuttisilla euroilla mitattuna pienene.

Mikään kansakunta ei ole noussut kukoistukseensa kuin työtä tekemällä ja yrittämällä. Sitä voi kehitellä vaikka minkälaista tulonsiirtounionia ja – yhteiskuntaa, mutta jos jaettavaa ei ole, niin sitä ei ole. Jaettava on niitä taskuissa ja tileillä olevia euroja, ei prosentteja, joita sitten hyvinvointiyhteiskunnan hengessä jaetaan, olipa euroja tai ei. Prosentteja ei voi syödä tai kuluttaa, euroja voi. Se fakta tuntuu monesti teiltä politiikan kilpakentillä kirmaavilla unohtuvan.

Vuodesta 2008 alkaen on Suomessa viidennes absoluuttisista euroista jaettu lainaamalla ne ensiksi rahamarkkinoilla. Siis niiltä ahneilta pankkiireilta Lontoossa, New Yorkissa, Frankfurtissa ja muista talousmaailman mordoreissa, jotka raunioittavat Etelä-Euroopan talouksia ihan vaan sadistisuuttaan. Nyt ne samat korkoja manipuloivat bonustennostajat ovat dumpanneet viidessä vuodessa 50 miljardia pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. En tiedä mitä olet Antti aiheesta mieltä, mutta minun mielestä tässä tuntuu olevan jokin ajatuksellinen ristiriita.

Tutustuin pintapuolisesti puheenjohtajaohjelmaasi. Siitä tuli mieleen viranomais- ja poliitikkovetoinen televisiokuvaputkitehdas Valco, joka eli Aleksis Kiveä lainaten syksystä syksyyn. Valco yritti veronmaksajien rahoilla, ja rahojen mukana katosivat, paitsi aateveli Kalevi Sorsan maine, niin myös sadat hiekalle rakennetut työpaikat. Eikö me voitaisi Antti jättää yrittäminen niille, jotka tekevät sitä omilla rahoillaan, ja riskillään. Valtiovetoinen liiketoiminta on niin seitkytlukua, ja niin tuomittu epäonnistumaan. Jos et usko, katsopa kuinka monta valtio-omisteista lentoyhtiötä on jäljellä, tai missä hapessa ne ovat. Mikään ei pilaa valtiokapitalismia niin tehokkaasti kuin vapaa kilpailu.

Ajatukseksesi pääomaverotuksen muuttamiseksi oli sekin valcomainen, raikas tuulahdus solidaarisesta yya-henkisestä 1970-luvun ilmapiiristä. Sen luettuani oli pakko kuunnella pari siivua Agit Propia, jotta pääsin paremmin vastakkainasettelun tunnelmaan. Olit Antti esittänyt, että pääomaverotuksessa pitäisi palata 70-80 –lukujen parhaisiin käytäntöihin eli käytännössä verottaa niitä kuin palkkatuloja. Toinen kantava ajatus samaisessa haastattelussa oli, että ainoa tapa hyötyä taloudellisesti yritystoiminnasta saisi olla yrityksen myynti kymmenen vuoden omistamisen jälkeen. Kyseisen ajatelman luettuani päättelin itse, että juuri nyt on se oikea aika muuttua tilapäisesti yrittäjästä palkkatyöläiseksi.

Pikainen laskutulos kertoo, että ehdotuksesi johtaa yhteisöveron kanssa pääomatulojen varsin kohtuulliseen 62% kokonaisveroasteeseen. En tiedä miten kompensoisit niitä yritystoiminnan riskinottajia, joiden yritysidea ei kanna kymmentä vuotta. Heitähän meistä yrittäjistä on valtaosa. Suomalaisten yritysten keski-ikä on ainoastaan seitsemän vuotta. Ei taida taloustiedekään tuntea teoriaa, jossa riskin kasvattaminen laskee tuotto-olettamusta.

Ennen kuin pääomaverotusta aletaan isolla kädellä säätämään, kannattaa pitää mielessä semmoinen tilastollinen fakta, että vuonna 1975 omaisuus- ja yrittäjätulot eli pääomatulot olivat kansantulo-osuutena mitattuna prosentuaalisesti suuremmat kuin v. 2013. Lisäksi kaikista 60% osingoista maksetaan Suomen ulkopuolelle, niitä pääomatuloja eivät kotimaiset verolait koske millään lailla.

Jos jotakin minä Antti toivon, niin sitä, että voitat reilun kilvan ja pääset vallankahvaan. Mikään ei paranna ihmistä idealismista niin kuin todellinen, raskas vastuunkanto. Lisäksi olen ymmärtänyt, että valtionvarainministeriön osaava virkamieskunta pystyy valamaan taloudellista realismia kovempaankin aihioon. Heillä on siitä lukuisien ministereiden ja vuosikymmenien kokemus.

Haluaisin kuitenkin tavata sinut näin äijäfeministien kesken heti kun Lahteen huipentuva kiertuekoitos on ohi. Lupaan tarjota sopivana iltana ravintola Zetorissa löylynlyömät lenkit ja ex-yrittäjän käytännön vinkit siitä miten Suomi saadaan taas nousuun. Uskon sen olevan meidän molempien tavoite. Aatteellisista eroista huolimatta. Illallisen ovat jo lontoolaiset meille kustantaneet.