Vastauksia perustilin kritiikkiin

Perustili sai ennakkoluulottomamman vastaanoton kuin olin kuvitellut. Julkistamistilaisuudessa jopa kriittisimmin malliin suhtautunut demaritaustainen VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen piti perustiliä ansiokkaana. Helsingin Sanomatkin uutisoi siitä positiivisesti.

On realismia myöntää, että perustili täsmälleen Liberan esittämässä muodossa ei tule toteutumaan. Positiivinen vastaanotto kuitenkin valaa uskoa siihen, että sosiaaliturvaa olisi mahdollista uudistaa Liberan esittämien periaatteiden mukaisesti.

Joissakin kommenteissa sosiaalisessa mediassa ei ehkä ole täysin ymmärretty, mitkä nämä periaatteet olivat. Kyse ei ole köyhien kyykyttämisestä, kuten jotkut vasemmistolaiset luulevat, eikä myöskään mallista, joka jakaisi anteliaasti rahaa niillekin, jotka eivät tukia tarvitsisi – aivan päinvastoin. Toistettakoon keskeiset tavoitteet vielä kerran.

a) Keskiluokan on otettava nykyistä suurempi vastuu omasta taloudenpidostaan.

b) Heikko-osaisilla on oltava mahdollisuus parantaa omaa elintasoaan ansiotuloilla sosiaaliturvan päälle.

c) Kotitalouden pitäisi voida työllistää nykyistä pienemmällä byrokratialla ja kapeammalla verokiilalla.

d) Holhouksen on oltava progressiivista. Ensin mennään porkkanoilla (taloudellisilla kannustimilla yksilönvapauksiin puuttumatta) ja vasta jos ne eivät toimi, käytetään keppiä (tarveharkintaa, byrokratiaa, vastikkeellisuutta työn tai kurssille osallistumisen muodossa).

Sosiaalipolitiikkaa uudistettaessa on hyvä pitää myös mielessä kolme hyvin eri tyyppistä tulonsiirron periaatetta.

1) Vakuutusperiaate

2) Elinkaaren sisäinen siirto (koskee erityisesti keskiluokkaa, yllä kohta a)

3) Solidaarisuus (koskee erityisesti heikko-osaisia, yllä kohta b)

Sosiaaliturva toimii väärin, jos näitä periaatteita sotketaan. Kohdat 1 ja 2 voi periaatteessa toteuttaa markkinaehtoisestikin. Jokainen voisi hankkia vakuutuksen työttömyyden tai sairauden varalle. Opinnot voisi rahoittaa markkinaehtoisella lainalla, ja eläkeikää varten voi säästää työikäisenä. Vain kohdan 3 solidaariset tulonsiirrot hyvätuloisilta pienituloisille edellyttävät välttämättä yhteiskunnan väiintuloa.

Hyvinvointivaltio 1.0 oletti, että yksilö on lyhyen aikaa työtön ilman omaa syytään. Silloin vakuutusperiaate toimii hyvin. Vakuutustapahtuma on työttömäksi jääminen.

Kaikessa vakuutustoiminnassa on kuitenkin ongelmana, että mitä paremmin yksilöt on jotakin tapahtumaa vastaan vakuutettu, sitä vähemmän he itse toimivat sen ennaltaehkäisemiseksi. Vuokra-autolla ajaa huolettomammin, kun omavastuu on poistettu.

Nykyisillä työmarkkinoilla vakuutusperiaate toimii huonosti. Yksilöillä on mahdollisuus vaikuttaa työllistymiseensä kouluttautumalla, vaihtamalla asuinpaikkaa tai hyväksymällä pitemmät työmatkat, kelpuuttamalla aiempaa pienipalkkaisemman työn ja niin edelleen. Vastaavasti työn vastaanottopakko, joka sisältyi oleellisena osana työttömyysturvaan hyvinvointivaltio 1.0:ssa, on tosiasiallisesti lakannut olemasta.

Siksi Liberan työikäisten ja työkykyisten sosiaaliturvaa uudistavassa perustilimallissa on luovuttu vakuutusperiaatteesta kokonaan. Vakuutusperiaate on sen sijaan jätetty ennalleen työkyvyttömien kohdalla – perustilimallihan ei ota työkyvyttömien sosiaaliturvaan kantaa.

Liberan mallia voi tässä kritisoida ehkä liiallisestakin linjakkuudesta. Pitäisikö malliin sittenkin jättää jonkinlainen rooli vakuutusperiaatteelle – esimerkiksi aivan muutaman kuukauden ajan maksettava ansioon sidottu työttömyyspäiväraha, jos on jäänyt työttömäksi oltuaan hyvin pitkään töissä?

Perustilin poliittinen toteutus edellyttää, että se saa eduskunnan enemmistön kannatuksen ja ettei ay-liike torpedoi sitä yleislakkouhalla. Jotta vuonna 2015 tai 2019 aloittava hallitus voisi ottaa Perustilin ohjelmaansa, sen on tietysti säädettävä mallin parametreja sellaisiksi, että hyväksyntä on saavutettavissa.

Näitä säätöruuveja kiristämällä tai löysäämällä on mahdollista myös ratkaista niitä mallin ongelmia, joihin julkistamistilaisuudessakin kiinnitettiin huomiota.

Heikki Hiilamo huomautti, että malli (kuten nykyinenkin järjestelmä!) on liian binäärinen työkyvyttömyyden suhteen. Totta, mutta ideana oli, ettei aivan ensimmäisessä versiossa esitettäisi niin monimutkaista pakettia, että se olisi vaikea hahmottaa. On aivan totta, että jonkinlaisia puolityökykyisyyden kategorioita olisi hyvä olla olemassa.

Juhana Vartiainen monien muiden ohella epäili, että työtä vieroksuvat nuoret tyhjentäisivät tilin ja jäisivät elämään perustulon tavoin toimivan perustilimekanismin varaan. Tähän uhkakuvaan voi reagoida kahdellakin säätöruuvilla. Ensinnäkin voisi ajatella, että esimerkiksi alle 25-vuotiailta edellytettäisiin opiskelua tai työhistoriaa, jotta nostot perustililtä olisivat mahdollisia. Sen voisi toteuttaa lähestulkoon automaattisesti. Oppilaitoksilta tulisi perustilijärjestelmään automaattisesti tiedot opintopisteiden kertymisestä, ja jos nuori ei saa perustililleen tuloja eikä kerrytä opintopisteitäkään, tili menee lukkoon ja siirrytään tarveharkinnan piiriin.

Toinen julkaistamistilaisuudessa herännyt epäily koski tilannetta, jossa tili sitten on tyhjä. Mitä kannustimia yksilöllä olisi välttää kymmenien tuhansien eurojen negatiivista saldoa, jos summa kuitenkin annetaan eläkeiän kynnyksellä anteeksi? Ja jos tili on kymmenien tuhansien eurojen edestä pakkasella, miksi pyrkiä lyhentämään velkaansa yhteiskunnalle? Vartiainen oli sitä mieltä, että perustuloa muistuttavan mallin sijaan Tanskan malli, eli töihin patistaminen, toimisi paremmin. Patistaminen kuitenkin on aivan hyvin yhdistettävissä perustiliin. Voidaan esimerkiksi säätää, että mitä enemmän tili on miinuksella, sitä enemmän tuensaajan on osallistuttava vastikkeelliseen sosiaaliturvaan.

Iltalehti takertui perustilin 20 000 euron laskennalliseen alkupääomaan. Siitä on saattanut saada sen vaikutelman, että perustili olisi jotenkin antelias ja mikä kummallisinta, jakaisi rahaa niillekin, jotka sitä eivät tarvitse. Kuitenkin tuo 20 000 euroa itse asiassa kuuluu nimenomaan solidaarisiin tulonsiirtoihin. Senhän saavat kaikki, vaikka hyvätuloiset maksavat enemmän veroja – myös siinä tapauksessa, että siirryttäisiin tasaveroon. Tosin tämä perustulo on hyvin pieni, nelisenkymppiä kuussa. Suurempi solidaarinen tulonsiirto syntyy siitä, että pienituloisimpien ei tarvitse maksaa negatiivista saldoaan takaisin, vaan se annetaan anteeksi.

Hiilamo huomautti perustellusti siitä, ettei mallissa käsitelty asumistukea. Ilman asumistukea esitetty perustilimalli onkin nykyiseen sosiaaliturvaan verrattuna melko kova ainakin pääkaupunkiseudun pienipalkkaisille.

Todennäköisesti malli edellyttäisi jonkinlaisen asumistuen, jotta se olisi yleisesti hyväksyttävissä. Tämä problematiikka jätettiin pois Liberan mallista, koska se olisi mutkistanut mallia liikaa. Asumisen tuet ovat kaiken kaikkiaan pirullinen kokonaisuus. Talouselämä käsitteli asumisen tukia viime vuonna mainiossa reportaasissaan Tukiaiset loivat asuntohelvetin. http://www.talouselama.fi/uutiset/tukiaiset+loivat+asuntohelvetin/a2222687. Asumisen tukiin menee 2,5 miljardia, ja niillä saadaan lähinnä vain kalliimpaa asumista.

“Toimeentulotuki korvaa yksinäiselle asumiskuluja 650 euroon asti sataprosenttisesti asunnon kuntoon ja kokoon katsomatta”, Osmo Soininvaara harmittelee artikkelissa. Tuki tuhoaa halpojen asuntojen vuokramarkkinat. Myös omistusasumista tuetaan korkojen verovähennysten kautta. Sekin tuki valuu hintoihin.

Asumisen tuissa on oikeastaan vain yksi hyvä puoli: koska se on sidottu osoitteeseen, sen saaja ei voi ottaa rahoja mukaansa ja lähteä Balille lomailemaan, kuten perustulon kohdalla olisi mahdollista.

Asumisen kalleus on ennen kaikkea pääkaupunkiseudun ongelma. Se oikeastaan pitäisi ratkaista kaavoittamalla pääkaupunkiseudulle lisää asuntoja, mutta siihenkin menee aikaa. On kuitenkin kyseenalaista, kannattaako koko maan kattavan sosiaalipolitiikan reformin antaa kaatua siihen, että Helsingissä on liian kallista asua.

Lisäksi pitäisi pohtia, millainen asumistuen pitäisi periaatteessa olla. Onko kyse vakuutuksesta, elinkaaren sisäisestä siirrosta vai solidaarisesta tulonsiirrosta? Jos asumistuen tarve on väliaikaista, voisi ajatella, että se olisi järkevintä toteuttaa lainaperiaatteella perustilin kautta. Jos henkilö tai perhe on jossakin elämäntilanteessa asumistuen tarpeessa, eikö ole oikeudenmukaista, että hän maksaa tukensa takaisin, kun tulotaso on noussut? Nythän edullisen sosiaalisesti tuetun vuokra-asunnon voi saada pitkäksikin aikaa sillä perusteella, että tulot ovat pienet asuntoa haettaessa.

Toisaalta on joissakin tapauksissa perusteltua, että asumistuki kuuluisi ennemminkin solidaarisiin tulonsiirtoihin. Helsingissä tarvitaan tulevaisuudessakin työvoimaa pienipalkkaisissa palvelutehtävissä, eikä ole oikein, että tämä työvoima joutuisi asumaan valtavan pitkän työmatkan päässä. Tällaisessa tapauksessa on aivan oikein, että asumistuki olisi “ilmaista” rahaa, joka ei siis kuormittaisi perustiliä eikä sitä siten tarvitsisi maksaa takaisin.

Järkevän asumistukikomponentin liittäminen perustiliin olisi siis yksi paranneltava kohta kokonaisuudessa.

Suomen sosiaaliturvamallin kokonaisvaltainen uudistaminen näyttää joka tapauksessa mahdolliselta. On selvää, että uudistaminen edellyttää laajaa hyväksyntää – myös suorittavan työn tekijöiden enemmistön on kelpuutettava hyvinvointivaltion versio 2.0. Nyt siihen näyttäisi avautuneen mahdollisuus siksi, ettei suurin työväenpuolue enää ole hyvinvointivaltio 1.0-versiota omana ikuisena saavutuksenaan pitävä Sdp, vaan perussuomalaiset.

Toisaalta kokoomuslainen kritiikki perustuloa kohtaan on perustilissä neutralisoitu sillä, että kyse ei suinkaan ole ilmaisesta rahasta, jota voisi nauttia loputtomiin, vaan lainasta jota maksetaan ainakin osittain takaisin, tai jonka lisäksi on tehtävä töitä joko markkinaehtoisesti tai vastikkeellisen sosiaaliturvan muodossa. Protestanttinen etiikka on edelleen suomalaisen yhteiskunnan laajalti jaettu perusarvo, ja sille pohjalle rakentuva perustilimalli on mahdollista viedä eduskunnassa läpi.