Liberan Suomi jää jälkeen -raportin nettiversio julkaistiin osissa. Tämä on ”7 haastetta” osion kuudes kirjoitus.
Taloustiede on aliarvostettua ja keskustelu heikkoa
Taloustiede on Suomessa heikosti resursoitu ala. Ongelmat liittyvät sekä resurssien hajanaisuuteen että pienuuteen. Opetushallituksen tietojenkeruun perusteella taloustiede (entinen kansantaloustiede) on henkilöstöllä mitattuna pienempiä yhteiskuntatieteitä.
Kansainvälisesti tilanne on toinen. Kuviossa 1 esitetään yliopistojen verkkosivuilta kerättyjen tietojen perusteella taloustieteen henkilöstöjen määrät Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Näiden tietojen perusteella johtopäätös on ilmeinen: suomalainen taloustieteellinen yliopistotutkimus on pohjoismaisittain huomattavan huonosti resursoitu. Väkilukuun suhteutettuna Suomessa on vähemmän kuin puolet taloustietelijöitä muihin Pohjoismaihin verrattuna.
Ongelmaa kärjistää se, että Suomessa taloustieteen henkilöstö ja opetus on pirstaloitunut kymmeneen eri yliopistoon, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eivät täytä kansainvälisiä vähimmäisstandardeja. Esimerkiksi Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon yliopistoissa on kussakin enemmän vakinaista taloustieteen henkilökuntaa kuin Suomen yliopistoissa yhteensä.
Kiinnostavaa on, että muissa Pohjoismaissa on suhteellisen samanlainen käsitys järkevästä taloustieteen resurssipohjasta.
Olen havainnollistuksen vuoksi kerännyt taulukkoon kolme tietoa Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan oikeustieteellisten yliopistoyksiköiden resursseista. Oikeustiede soveltuu verrokkitieteenalaksi, koska se on taloustieteen tavoin selkeästi määritelty ala, ja sen harjoittajat sijoittuvat oikeustieteellisiin tiedekuntiin tai laitoksiin. Oikeustieteilijöiden rooli yhteiskunnassa on myös jossain määrin samanlainen kuin ekonomistien: he suunnittelevat ja ylläpitävät yhteiskunnallisia mekanismeja.
Aineisto viittaa siihen, että oikeustiede ei ole taloustieteen tavoin aliresursoitu tieteenala Suomessa. Olettakaamme – katteettoman ekstrapoloinnin uhalla – että havainto kertoo jotakin suomalaisista arvoista ja yhteiskuntapoliittisesta keskustelusta. Kaksi johtopäätöstä: 1. Vakaa yhteiskuntajärjestys ja oikeusvaltion periaatteet ovat samalla tavoin tärkeitä asioita Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. 2. Suomessa ei arvosteta kansainvälisen mallin mukaan kvantitatiivista yhteiskunta-analyysiä.
Oikeusvaltion periaatteiden vaaliminen on kiistatta yhteiskunnallinen prioriteetti. Johtopäätökset ovat kuitenkin ongelmallisia yhteiskunnallisen rakennemuutoksen olosuhteissa. Yhteiskunnallinen keskustelu, jolta puuttuu taloustieteelle ominainen kurinalaisuus ja läpinäkyvyys, jää usein sloganien heittelyn tasolle. Keskustelusta ei silloin viisastuta.
Tarvitsemme muiden Pohjoismaiden jo omaksumaa, kriittiseen kvantitatiiviseen tutkimukseen nojaavaa keskustelukulttuuria. Ilman sitä yhteiskunnalliset uudistukset jäävät toteutumatta.
Selite: Opetus- ja tutkimushenkilöstö on jaoteltu uran neliportaisen mallin mukaisesti. Professoritaso pitää sisällään korkeimmat yliopistotehtävät (esim. professorit ja tutkimusjohtajat), apulaisprofessoritaso muut senioritutkijat (esim. yliopistolehtorit ja –tutkijat sekä tenure track -apulaisprofessorit), ja tutkijatohtoritaso alkuvaiheen nimikkeet (esim. tutkijatohtori). Koska nimike- ja palkkauskäytänteet eroavat maittain ja yliopistoittain, on jaottelua syytä pitää ainoastaan suuntaa antavana.
Suomi: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta; Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos; Lapin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta; Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu, julkistalouden sekä yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnat; Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta; Åbo Akademi, yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta, yksityisoikeuden, julkisoikeuden ja kansainvälisen julkisoikeuden oppiaineet; Vaasan yliopisto, taloustieteen ja talousoikeuden laitos, liikejuridiikan oppiaine.
Ruotsi: Uppsala University, Faculty of Law; Stockholm University, Law Department; Lund
University, Faculty of Law; University of Gothenburg, School of Business, Economics and Law, Department of Law; Umeå University, Department of Law; Örebro University, School of Law, Psychology and Social Work.
Norja: University of Bergen, Faculty of Law; University of Oslo, Faculty of Law; University of Tromsoe, Faculty of Law.
Tanska: Aarhus University, School of Law; University of Copenhagen, Faculty of Law; Copenhagen Business School, Law Department; University of Southern Denmark, Faculty of Law.
Laskelmat perustuvat kirjoittajan omaan tiedonhankintaan pohjoismaisten yliopistojen verkkosivuilta.
Tämä artikkeli on osa Liberan julkaisua
Suomi jää jälkeen ja sen seitsemän haastettaBlogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Hannu Vartiainen
Hannu Vartiainen on mikrotalousteorian professori Helsingin yliopistossa. Aikaisemmin hän on toiminut Helsingin taloustieteellisen tutkimuskeskuksen HECERin johtajana, Turun yliopiston kansataloustieteen professorina ja Yrjö Jahnssonin säätiön tutkimusjohtajana. Vartiaisen tutkimusala on peli- ja päätösteoria.
15 kommenttia artikkeliin Suomen 7 haastetta VI: Taloustiede on aliarvostettua ja keskustelu heikkoa
Kiitos, uutta tietoa.
Koska Suomen EMU-jäsenyydelle ei löydy yhtään järkevää syytä, jäsenyyttä on sittemmin perusteltu mm. Putinin uhalla.
Keskustelua tekee vielä heikommaksi kyvyttömyys/haluttomuus tuoda arvoja esille. Kaikki päätökset yritetään perustella insinöörimäisillä välttämättömyyksillä, kun todellisuudessa poliittinen päätöksenteko on puhtaasti arvopohjaista, ja poliitikkojen insinööriosaaminen (kuten taloustieteellinenkin osaaminen) on suorastaan surkeaa (tai siis keskinkertaista kuten kansalla keskimäärinkin). Jos arvot otettaisiin keskustelussa rohkeasti esiin, myös kvantitatiivisen analyysin tekeminen olisi mielekkäämpää.
Kaikkein surkein esimerkki käytetty jargon ”ratkaisukeskeisestä politiikasta”; ratkaisukeskeisyyttä on se, että kaikkia ongelmia pitää nauloina kun kädessä on vasara.
Eikö taloustieteen kysyntä ja tarjonta kohtaa? Tai kohtaavat verrokkimaita matalammalla tasolla.
Vai muuttavatko penaalin terävimmät kynät ulkomaille Nobelin muistopalkintoja odottelemaan?
10 taloustietelijää ja kaikilla eri näkemys niin mitä siitäkin tulee.Maalaisjärki voi olla hyvä tapa edetä sittenkin.
”Väkilukuun suhteutettuna Suomessa on vähemmän kuin puolet taloustietelijöitä muihin Pohjoismaihin verrattuna.”
Laatu korvaa määrän. Meidän suomalaiset taloustieteilijämme ovat poikkeuksetta kaikki erehtymättömiä neroja!
Ihan kiinnostavaa ja huolestuttavaa tietoa sinänsä. Se, miten tähän tilanteeseen on päädytty on myös osaltaan kiinnostava kysymys. Helsingin yliopistolla resursseja on varmasti karsinut se, että taloustiede kuuluu valtiotieteelliseen tiedekuntaan, mutta on ilmeisesti täysin erillään tiedekunnan muista aineista, eikä varakkaalta tiedekunnalta ohjaudu riittävästi resursseja taloustieteeseen. Toisaalta outoa on myös se, että HY:ltä löytyy Viikistä taloustieteen laitos, mutta varsinaisella kansantaloustieteellä Valtiotieteellisessä on vain oppiaineen status.
Taloustiede ei ole tiedettä sen enempää kuin marxilainen yhteiskuntatiede. Taloustutkimuksesta voi olla hyötyä. Marxilaisessa yhteiskuntatieteessä, varsinkin marxilaisen suorittamana, hyödyn arviointi on vanhingon ennakoimista ja torjumista muiden toimesta.
Haluaisin tiedustella mihin seuraava kohta perustuu
”[…] opetus on pirstaloitunut kymmeneen eri yliopistoon, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eivät täytä kansainvälisiä vähimmäisstandardeja”
Eli viittaan kohtaan kansainvälisistä vähimmäisstandardeista. Viittatteko mm. FT:n, THE:n jne tepemiin rankingeihin tai mihin tämä perustuu? (Aidosti kiinnostunut, mikäli auttaa)
Keskustelukulttuurin surkea tola Suomessa haittaa kaikkea kehitystä ja toimintaa maassamme. Koska emme pysty kommunikoimaan sujuvasti, tiedonvälitys ja toisillemme ymmärretyiksi tuleminen tökkii pahasti.
Toki olemme sadassa vuodessa nousseet kehitysmaasta teolliseksi valtioksi jossa on kohtuullisen hyvin toimiva infrastruktuuri, mutta suomalainen henkinen kehitys on edelleen savupirttien ja puusuksien ajassa.
Holhoava auktoritäärisyys sekä sääntöjen ja ohjeiden kyseenalaistamattomuus tekevät suomalaisesta eräänlaisen orjan. Kaavamaiseen yhteiskuntajärjestelmäämme syntyvä ihminen elää kehdosta hautaan apaattisena haamuna joka etenee kiltisti valmiiksi hiihdettyä latua.
Suomalaisen koulutuskulttuurin taivaisiin kohoava ylistys perustuu siihen että peruskoulun voi jokainen maamme kansalainen käydä maksamatta mitään. koulutukseen sisältyy kirjat ja lämmin ateria, sekä suhteellisen laaja kirjo opetettavia aineita.
Peruskoulun, lukion ja ammatti-opistojen kehuttavat oppimistulokset perustuvat ankaraan opettelu-kulttuuriin jossa hyvää tulosta tekevät oppilaat opiskelevat orjallisesti aineiden sisältöä ja osaavat vastata oikein koepaperiin printattuihin kysymyksiin.
Mutta, tällainen ohjekirja-opetus ei valmenna lapsia ja nuoria elämää varten millään lailla. Kun suhteutamme suomalaisten saaman kolutuksen heidän elämäntaitoihinsa, on lopputuos aivan kauhea.
Suomalaisten tilanteiden käsittely on surkeaa ja kömpelöä. Suomalaisten kehittymätön tunne-elämä ja psykologisen arvioimiskyvyn puutteellisuus johtaa noloihin väärinymmärryksiin toistuvasti.
Epäonnistumisen pelko ja huono sietämys lievääkin kritiikkiä kohtaan syövät pohjan pois ennakkoluulottomien kokeilujen toteuttamiselle. Patoutunut tunne-elämä kastroi luovuuden.
Suomessa kulttuuri-alalla musiikki, elokuvat ja TV-tuotanto ovat vähintäänkin ala-arvoista, sillä sielu ja sydän loistavat poissa olollaan. Sibelius-akatemiasta ja teatterikorkeasta valmistuu hengettömiä ja ilmeettömiä tulkitsijoita joiden performanssit ovat suoraan paperilta luettuja.
Täysin heitteille maassamme unohtunut henkisyyden ja tunne-elämän kehittäminen olisi otettava ensimmäisten prioriteettien joukkoon, ja haudattava kaikki vanhat periaatteet ja asenteet kilometrin syvään. Monet niistä arvoista joita tähän mennessä on pidetty Suomessa vahvuutena, ovat tosiasiassa heikkoutta.
Se on totta suomalainen elää täysin ohjauksessa orjana vailla omaa tahtoa mutta osaa kyllä polttaa kavereita laittomuuksista elikkä ei luotettava millään tavalla.Sanoisin ansaittu orjuus tyhmät ei paljon vaadi.
Mille meidän pitäisi rakentaa vahva kanskunta josta voi olla vilpittömän ylpeä?
Minun näkemykseni mukaan kaikki lähtee yksinkertaisista perusasioista. Miten me kohtelemme toisiamme Suomessa, se on meillä aivan metsässä.
Puhekielemme on karua käskemistä: tule tänne, anna tänne, mene sinne, istu,…(kas kun ei anna tassu, seuraa, kieri ja nouda)
Emme kutsu ihmistä kolmannessa muodossa persoonana, vaan hän-sanan tilalla on se.
Suomalaisessa kolhoosikulttuurissa ihmisen arvo on sama kun karjaeläimellä, se on suorassa suhteessa hänen hyödyllisyyteen. Työtön, työkyvytön tai eläkeläinen on huonoa halveksittavaa ainesta.
Täällä on täysin normaalia ja hyväksyttyä puhua työttömien potkimisesta, sillä työttömän katsotaan olevan yksin syyllinen työttömyytensä vaikka kaikki tietävät että työttömiä on Suomessa moninkertainen määrä suhteessa avoimiin työpaikkoihin. Vapaamatkustaja, pummi ja laiska kotonamakaaja ovat yleisimmät nimitykset työttömistä.
Työttömyyttä pidetään ovelana keinona ansaita rahaa tekemättä mitään, mutta todellisuudessa työttömyysturvan ja muiden tukien varassa eläminen on epätoivoista kitumista ja joka ikisen sentin laskemista. Siinä kun sitten samalla kuulee pelkkää tuomitsemista, niin varmaan on olo kun lottovoittajalla.
Miksi meidän on vaikeaa olla empaattisia ja sydämmellisiä? Miksi me mieluummin olemme tylyjä ja kovasydämmisiä?
Heti jos joku osoittaa myötuntoa huono-osaisia, tai pakolaisia kohtaan, niin aletaan huudella että viher-vassari-suvakki. Uskomatonta.
En minä pysty millään rakastamaan tällaista kansakuntaa joka hellii ihmisvihan perinnettä jonkunlaisena hyveenä.
Työttömyyteen löytyy ratkaisu ja se on markkinaehtoinen työvoima joka olisi ainut pelastus.Ay liike suurin syypää työttömyyteen.
Työttömyyteen varmasti löytyy ratkaisuja, mutta viittasin tässä kommentissani yleiseen asenneilmastoon joka on äärettömän masentava, lannistava ja ihmisarvoa halventava.
Kannustava ja innostava ilmapiiri on energiaa ja vitamiinia, eikö vain.
AY-liike sössi paljon, mutta yksi syy on siinä että alati kehittyvä automatisaatio vie työpaikkoja nopeammin kun uusia ehditään luoda tilalle. Suomihan hiihtää tässäkin asiassa aikamoisella takamatkalla vaikka höpinöitä teknologian kärkimaasta kuuleekin jatkuvasti.
Automatisaatio, robotisaatio, digitalisaatio ja keinoäly ovat edenneet mm. Yhdysvalloissa ja Japanissa jo paljon kauemmin ja pidemmälle. Mutta noissa maissa tuohon kehitykseen on osattu reagoida. Suomessa siihen ei pystytyä reagoimaan mitenkään, sillä olemme kehityksen vastainen kulttuuri jossa muutamat poikkeusyksilöt tajuavat todellisuuden ja polkaisevat menestyvän pelifirman pystyyn, mutta se työllistää muutaman henkilön parinsadan tuhannen sijaan. Eikä kaikista voi mitenkään tulla yrittäjiä, ihan senkään vuoksi että ylivoimainen massaosa kansasta on täysin soveltumattomia yrittäjiksi jo ihan lähtökohtaisesti.
Lisäyksenä edelliseen, paheksun suuresti sitä tyhmyyttä tässä maassa, että ihmisiä syrjitään työhön valittaessa mitä idioottimaisin perustein. Yksi syrjimisen muoto on torjua mieshenkilö sillä perusteella ettei armeijaa ole käyty. Missä muualla toimitaan näin? (no ehkä p-Koreassa)
Toinen mikä on vähintäänkin absurdia syrjimistä, on ns. ikärasismi, ja se että jo 40-vuotias mielletään turhan iäkkääksi työmarkkinoille. Nelikymppinen ei ole etenkään tänäpäivänä millään mittarilla iäkäs, tuskin edes keski-ikäinen. Nykyisellä eliniän odotteella suurin osa elinvuosista on vielä edessä ja työvuosiakin mahdollisesti 30.
Kuinka Suomessa on muka varaa tällaiseen työvoiman haaskuuseen? Miten se palvelee yhteiskuntaa että henkilöt joilla on intti käymättä tai vielä 25-30-vuotta eläkeikään, ovat syrjään siirrettyinä valtion huolehdittavina?