Eurokriisin teennäinen välirauha ja Suomelle pian lähetettävä lasku ovat vihdoin herättäneet päättäjät velkaantumisen tilaan, mutta konstit ovat vähissä. Moraalikato, päätöksentekokyvyttömyys ja poliittiset syyt ajavat maata kohti sisäistä devalvaatiota.
Sisäistä devalvaatiota Suomeen
Suomen taloustilanne on otsikoissa. Kriisitietoisuuden puute ei ainakaan tunnu keskustelijoita vaivaavan, sen verran kovaan sävyyn velkaantumiskehityksen pysäyttämistä ja kilpailukyvyn palauttamista huudetaan avuksi. Konsteja on vähän, oikeastaan vain kaksi: sisäinen tai ulkoinen devalvaatio. Molemmissa pyrkimys on sama, Suomen kustannustason laskeminen muuhun maailmaan verrattuna, jotta orastavat vaihtotase– ja velkakriisimme saataisiin torpattua.
Koska ulkoista devalvaatiota ei ole yhteisvaluutan puitteissa mahdollista tehdä, eikä poliittista tahtoa palata itsenäiseen rahapolitiikkaan ainakaan vielä ole, jäljelle jää siis sisäinen devalvaatio eli kotitalouksien ostovoiman sekä julkisen sektorin menojen leikkaukset. Etelä-Euroopan kriisimaista saadut esimerkit lupaavat kylmää kyytiä, sillä euron säästö tuppaa yleensä aiheuttamaan yli euron menon, kansantalous kun ei valitettavasti käyttäydy saman logiikan mukaan kuin kotitalous tai yritys.
Arvelin marraskuussa 2012, että sisäistä devalvaatiota pukkaa, mutta Suomen ongelmat olivat nähtävissä jo aiemmin. Joulukuussa 2011 Suomea epäili ”kaappikreikkalaiseksi” Edward Hugh. Tuorein innostus aloittaa sisäinen devalvaatio liittynee erittäin huonoihin kuukausitason taloustilastoihimme. Ilmeisesti poliittisia päättäjiämme varoitettiin virkakoneiston puolelta, että luottoluokittajat eivät enää pitkään odottele Suomen reagointia kriisiytyneeseen todellisuuteen. Epäilen myös toista syytä – Euroopan talouspoliittista kalenteria.
Liittovaltiota Saksan vaalien jälkeen
Eurokriisin keskeisin käännekohta on syyskuiset Saksan vaalit. Koska ihan kaikkia keskeisiä talouspoliittisia mekanismeja ei ole vielä siirretty Brysselin ja Frankfurtin käsiin, poliittiset mandaatit kansalliselta tasolta ovat toistaiseksi välttämättömiä.. Valitettavasti aina jossain on vaalit, joiden takia pitää seisoa tumput suorina odottelemassa. Kyproksen pelastuspaketin sijoittajavastuuosuus (eli velkakirjojen leikkaukset) ryssittiin, koska runsaasta ajasta huolimatta Italian vaalit haluttiin ensin saada alta pois. Jo viidennen euromaan ajautuminen pelastuspakettiin ei olisi ainakaan nostanut eurofiilien kannatusta vaaleissa.
Markkinat odottavat Saksan vaalien jälkeen isoja kannanottoja moniin avoimiin asioihin. Lueskelin Euroopan komission raporttia A blueprint for a deep and genuine economic and monetary union viime vuoden marraskuulta. Toistaiseksi aikataulu on pitänyt: Euroopan keskuspankki (EKP) käy syksyllä läpi pankkien tasekirjat täikammalla, minkä jälkeen ensi vuoden puolella toteutetaan laajat stressitestit, joiden tehtävänä on tunnistaa pääomituksen tarpeessa olevat pankit. Tämän jälkeen Euroopan vakausmekanismia (EVM) käytettäisiin pääomittamaan pankit vielä ensi vuonna.
OECD on arvioinut euroalueen pankkien pääomatarpeen olevan n. 400 miljardin euron luokkaa. Pelkästään Espanjassa hoitamattomien luottojen määrä arvioidaan olevan 275 miljardia euroa. Jossain vaiheessa merkittävä osa näistä luotoista on kirjattava alas. Lisäksi täytyy muistaa ynnätä mukaan kriisimaiden velkojen edessä olevat uudelleenjärjestelyt sekä mahdolliset uudet tukipaketit. EVM:n koko on 700 miljardia euroa, ja Suomen osuus siitä on 12,6 miljardia euroa.
Kun moraali ja äly katosivat
Finanssimarkkinoilla hintoihin on selvästi ladattu odotukset Euroopan yhteisvastuun kasvattamisesta loppuun asti, eli tulonsiirtoliittovaltion synty. Ongelmallista tässä oletuksessa on, että suunnitelmat voivat kariutua minkä tahansa osapuolen vastustukseen – mikä johtaisi taas tilanteen kriisiytymiseen. Toisaalta, mikäli suunnitelmat menisivät läpi, Suomelle syntyisi mittava lasku EVM:stä ja myöhempinä vuosina tulonsiirtoliittovaltion jatkuvan laskutuksen kautta. Oletan, että valtiovarainministeriömme varautuu siihen, että lasku Euroopasta on tulossa pian. Siellä tiedetään, että nykyinen Suomen syömävelkaantuminen, olemattomat kasvunäkymät ja eurokriisilasku yhdessä ovat pommi, joka räjähtää käsiin pian.
Mielestäni on perverssiä, että puhtaalta pöydältä lähdettäessä Euroopan keskeisten ongelmien ratkaiseminen tehtäisiin ottamalla käyttöön paikallista joustoa, sijoittajavastuuta ja markkinaehtoisuutta edistävä malli – kansallinen rahapolitiikka sisältäen valuutta-, korko- ja budjettipolitiikan ilman yhteisvastuuta. Toistaiseksi on edetty päinvastaiseen suuntaan. Suomen vapaaehtoinen osallistuminen Euroopan kriisinratkaisupaketteihin on käsittämätöntä, mutta ehkä kyseessä on ollut pakkorako, jonka sisältöä ja merkitystä ei ole meille avattu. Se taas kertoisi siitä, että Euroopan unionin henkinen, älyllinen ja moraalinen perusta on murtunut kauan sitten.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Juhani Huopainen
Juhani Huopainen (ps) on työskennellyt valuuttajohdannaismeklarina ja toimittajana. Valuuttakriiseistä kokemusta on kertynyt vuodesta 1992 alkaen.
7 kommenttia artikkeliin Kun moraalikato laskun tuo
Saa haastaa keskusteluun.
Kyllä kansantalous käyttäytyy oleellisilta osiltaan kuten kotitalous: ylivelkaantujat (kuten Kreikka) ajautuvat vaikeuksiin ja hyvätuloiset säästäjät (kuten Norja) pystyvät antamaan kansalaisilleen puitteet hyvään elintasoon. Sekä kotitaloudessa, että kansantaloudessa pätee, että jos katsot vain tätä päivää, niin velkaantuminen kannattaa. Velkaantuneimmat maat ovat suurimmissa vaikeuksissa vaikka niillä on takana massiivinen elvytysputki. Elvyttäminen ei siis juuri koskaan toimi, joten jos katsot myös huomista, niin velkaantuminen on käytännössä aina haitallista.
Jep, ylivelkaantuminen on vaikea katastrofi, mutta hoidettavissa velan uudelleenjärjestelyllä ja rahapolitiikalla, mikäli halutaan. Sijoittajavastuuta sekin.
Muuten kommenttisi velan ja valtion yhteisroolista on a) kansantaloustieteiden valossa väärin b) empiirisesti väärin viimeaikaisten kokemusten valossa.
Elvyttäminen pitäisi olla se vihonviimeinen keino, koska ns. kehittyneissä maissa on yleensä käytössä rahapoliittisia menetelmiä sekä automaattisia stabilisaattoreita. Vasta kun nuo normaalit lääkkeet on käytetty, pitäisi siirtyä varsinaisen elvyttämisen puolelle. Tietenkin Euroopassa on se älytön tilanne, että merkittäviä automaattisia stabilisaattoreita ei ole (on vain tukipaketteja) ja rahapolitiikkaa ei voida käyttää (koska EKP).
En muuten kutsuisi pitkäaikaista yli varojen elämistä elvyttämiseksi. Käytetään mieluummin neutraalimpaa ”budjettivaje”-termiä.
Ehkä tulkitsemme maailmaa eritavalla. Minun havaintojen perusteella näyttää siltä, että ylivelkaantumisen hoitaminen uudelleenjärjestelyllä ja rahapolitiikalla toimii huonosti juuri siitä syystä, että – kuten mainitsit – se on sitä sijoittajavastuuta. Sijoittajavastuun kohdatessa sijoittajat kokevat tulleensa petetyiksi ja rankaisevat sijoittajavastuun syöttäjää kaikkoamalla muualle.
Ehkä joku on tehnyt tästä tarkemman tilastollisen analyysin, mutta karkean havainnon perusteella aikaisempi kommenttini on myös empiirisesti oikein: velkaantuminen alentaa elintasoa pitkälläjuoksulla. Myönnän, että korrelaatiossa ei ole kovin vahva, onhan esim. Saksan ja USAn elintaso melko korkea, vaikka velkaa onkin runsaasti. Toisaalta lienee selvää, että jos esim. Suomen lähes 100miljardin valtionvelan tilalla olisi saman kokoinen nettovarallisuus, niin meillä olisi vuosittain noin 5miljardia euroa enemmän käytettävissä elintasomme kohottamiseen.
Ok. Ei kutsuta pitkäaikaista yli varojen elämistä elvyttämiseksi vaikka melkeinpä millä tahansa (velalla tai ilman velkaa rahoitetulla) valtion kuluerällä on elvyttävä vaikutus. Varsinkin sosiaaliturva lienee elvyttävää, koska tälläistä rahaa ei juuri haudota vaan se käytetään varsin tarkkaan ja nopeasti tuotteiden ja palveluiden ostamiseen.
Ref: uudelleenjärjestelyt & rahapolitiikka: sinun havaintojesi mukaan? Voitko yksilöidä, mitä ne havainnot ovat?
Ref: velka ja kasvu: Voit vaikka aloittaa Kenneth&Rogoff-debatista, minkä lopputulos on päinvastainen karkean havaintosi kanssa, tai IMF:n tekemiin korjaaviin johtopäätöksiin Etelä-Euroopan growsterity-kuurin jälkeen.
Ref: budjettivaje-puoli. Voisimme tietenkin pitäytyä normikäytännössä ja puhua rakenteellisesta (eli suhdannevaihteluista puhdistetusta) vajeesta, joka on luonnollisesti leikattava pois.
Ref: uudelleenjärjestelyt & rahapolitiikka: No suurin osa näistä eteläeuroopan maista kelpaa esimerkiksi ja parhaiten esimerkiksi kelpaa Kreikka, jossa tämä ilmiö oli puhtaimmillaan (versus jotkut muut maat, joissa tämä oli enemmänkin yksityisenpuolen pankkien kriisi). Kun sijoittajat alkoivat kokea orastavaa sijoittajavastuuta Kreikassa n.6vuotta sitten he kaikkosivat. Krugman, Pantzar, Huopainen ovat käsittääkseni sitä mieltä, että Kreikan olisi pitänyt mennä ”kuopan yli” ottamalla lisää velkaa ja elvyttämällä sitäkautta taloutensa pyörät pyörimään. Ja juuri näin Kreikkalaiset yrittivätkin tehdä. Ongelma oli tuo mainitsemani pointti eli se, että sijoittajat kaikkosivat koska alkoivat kokea sitä sijoittajavastuuta ja aavistivat (jälkikäteen sanoen aivan oikein), että tulevat saamaan ”uudelleenjärjestelyjen” ja ”rahapoliitiikan” kautta entistä rankempaa sijoittajavastuuta jos jatkavat alijäämän rahoittamista.
1) missä viipyy tuon valtion velkaisuuden ja talouskasvun välinen kytkös, mitä maalailit. En kelpuuta ”musta tuntuu, muistelen, kuulin”-tyylistä vastausta tässä asiassa.
2) Olet ymmärtänyt aivan väärin sekä omat, Krugmanin ja Pantzarin käsitykset. Tämä on outoa, koska mikään lähde ei taatusti kerro tuollaista – eli olet keksinyt tämän aivan omasta päästäsi.
Täsmennän, että oma kanta Kreikan suhteen oli, että velat olisi pitänyt leikata IMF:n valvonnassa, ottaa kansallinen valuutta käyttöön ja antaa sen kellua, ja sitten alkaa ajaa läpi mittavia rakenteellisia uudistuksia.
Skarppaa, hyvä mies.